Kaksplus.fi

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Sateisia tunnelmia (kotoisaa)

Nyt on ollut kotoisat ilmat jo muutaman päivän, mutta eiköhän se tee tälle kuivalle Kalifornialle hyvää joten en valita.

Kameraa kaipaan kauheasti ja ärsyttää etten saa otettua yhtään hyvälaatuista kuvaa kivoista paikoista, eilisistä juhlista mm olisi saanut ihania kuvia, mutta ei ollut uusi kamera tullut vielä postissa. Tilasin nyt oikein kunnolla kameratavaraa, jospa sitä oppisi hyväksi kuvaajaksi.

Näitä kännykkäkuvia sitten inhoan, mutta laitetaan nyt kuitenkin jotain.


 Sataa, on pimeää ja "kylmää".  ( anteeksi Suomessa asuvat! :D )


On jokin kauhea kammo siitä, että opinnot jää roikkumaan graduista/opinnäytetöistä kuten todella monella, joten aloitin nyt puoli vuotta koulua käytyäni jo tekemään pohjaa opinnäytetyölle, opiskelemaan itsenäisesti opinnäytetöistä ja erään kurssinkin aloitin jossa aletaan tutustua aiheeseen paremmin. Tuli paljon levollisempi olo kun sai vähän esimakua siitä, mitä se mahtaa edes olla. Stressaan helpolla tuntematonta/hallitsematonta, joten nyt on jokseenkin hyvä fiilis asian osalta.



Tässä viereinen rakennus johon mieheni marssii sen kaksi minuuttia joka aamu. 



1 kommentti :

  1. Onko tuo playstation siis miehesi työpaikka? Hassua olla varmaan pelipaikassa töissä.

    ihan tunnelmallisia kuvia ja kaunis olet!

    VastaaPoista

Mukavaa jos kommentoit! :)