Kaksplus.fi

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Puoliväli ylitetty

nyt on se hyvä hetki raskaudesta kun energiataso alkaa taas kasvaa ja pahoinvoinnit on vähäisempää, samaan iloon kaikki nää taloasiat, työpaikkajutut jotka meni nyt kans ihan nappiin ja muutenkin kaikki tuntuu olevan nyt niin hyvin. Saan odottaa pienen pientä tyttöä maailman parhaan miehen kanssa, ihanien lasten kanssa ja kohta asua parhaan ystävänkin lähellä, vitsi mikä plussa tuollainen sijainti on! On niin paljon mahdollisuuksia, vapautta ja rakkautta elämässä, etten voinut edes kuvitella joskus eläväni näin. Lasken vaan päiviä kun pääsisi puuhastelemaan uudessa ihanassa kodissa. Kaikki tutut jo varmasti ovat kuulleet useaan otteeseen, mitä mieltä olen tästä venyneestä ajasta "väliaikaisasunnossa".... Nyt sen odotuksen loppu alkaa häämöttää ja samoihin aikoihin pääsen helpompaan työhönkin.
 
 

Tässä vaiheessa maha ei tunnu kasvavan kuin ylös päin, minusta se oli ihan saman kokoinen yli kuukausi sitten! Viikkoja on nyt 23.
 
 Alku näytti siltä, että mietin kauhuissani miten isoksi se kasvaa tällä kertaa näin vauhdilla, mutta nyt kasvu pysyttelee maltillisena.
 
Teen valmiiksi listaa itselleni kaikesta muistettavasta sairaalaan, että tekisin leikkauksen mahdollisimman helpoksi itselleni, se helpottaa välillä pelkoa, välillä jopa pahentaa. Nyt ei vaan ole vaihtoehtoja, joten helpotuslista lienee fiksua tehdä. Voin sen julkaista blogissa jossain vaiheessa niille äideille, jotka joutuvat leikkaukseen.
 
 
 
 
 
 
 
C:lle ostin lettikirjan "Letitellen", joka on aika kivan laaja kirja erilaisista lettikampauksista. Tyttöjen hiuksiin kun en osaa _vielä_ tehdä edes ranskanlettiä, niin ajattelin ulkoistaa asian miehelleni.
Alettiin täällä harjoitella ja ehkä itsekin viimeinkin opin edes sen perus ranskanletin, kuvassa kaverin tekemä, voisin itsekin kulkea leteissä aina, joten odotukset on nyt kovat! :D
 
 
 
 
Andreaskin palailee Ruotsista huomenna, hän on ollut poissa jo viikon ja alkaa ikävä olla kova! Samuel on saanut ainakin jakamatonta huomiota riittävästi ja kyselee sisarustensa perään koko ajan. Huomenna tämä hiljaisuus muuttuu taas tutuksi hälinäksi. :)
 

 
Hyvää syksyä! :)
 

9 kommenttia :

  1. Sama lettikirja =)

    VastaaPoista
  2. Hieno lukea näin iloisia juttuja :) Kuulostaa hyviltä muutoksilta!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa loppuodotusta! Haluispa munkin mies opetella letittää... Meidän kaks v neidille oon saanu ranskiksen tehtyä pari kertaa mut omat hiukset on aina joko auki tai sutturalla... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haaveilen täällä kaikista hienoista kampauksista itsellenikin :D

      Poista
  4. Ihania juttuja teillä tapahtumassa <3

    VastaaPoista
  5. Somat letit joskin pikkutytöille sopivammat, aikuiselle naiselle sopii vähän toisen tapainen lettikampaus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, ihan aikuinen nainen! Tuota kuulee lähinnä keski-ikäisten suusta, mutta ei se mitään, kyllähän sitä aikuisia ollaan tietenkin. :D Tykkään itse näistäkin, mutta enemmän odotan koko pään kiertävää sekaista lettikampausta. :)

      Poista

Mukavaa jos kommentoit! :)