Muutto

Tyypillisesti kaiken laatikkovyöryn, työkalujen ja maalaustarvikkeiden keskellä täällä on vietetty ensimmäiset päivät uudessa kodissa. Ollaan puuhasteltu kaikki aika mikä vaan irtoaa, ja mitä jaksan flunssaisena tehdä. Tulin muuton aikana kipeäksi ja se on vähän jarrutellut, mutta joka kerta kun saan vähän voimia, riennän maalailemaan tai purkamaan kevyimpiä laatikoita. Intoa olisi enemmän, mitä kuntoa! Yöllä kaadutaan sohvalle nukkumaan ja herätään jo aikaisin, että ehditään vielä tehdä vähän jotain lisää. Ollaan syöty lähinnä pelkkää noutoruokaa monta päivää ja alkaa vähitellen kyllästyttää...

Luonnollisestikaan vielä ei ole kauheasti mitään kaunista kuvattavaa, mutta ikuistin puhelimella näitä touhuja joita on jotenkin ihana jälkikäteen muistella, kun siinä on sellainen ihana fiilis mukana aina kun uutta kotia alkaa laittamaan. Etenkin tällaista, mistä tietää kuoriutuvan se unelmatalo! 




Ylemmässä kuvassa on muodostumassa pääkerroksen keittiötä ja olkkaria, mutta vielä on hirveästi tekemistä, kävin hakemassa hiomakoneen tuota keittiön vihreää kaaopistoa varten (sävy näkyy koneiden takana), pidin kauheasti kaappien ovien romanttisesta muotoilusta, mutta väri ei ollut meidän makuun. En raskauden takia ole alkanut maalaamaan niitä, joten joudun malttamaan, että C tekee ne hommat kunhan töiltään ja huonekalujen kasaamisiltaan ehtii. Huomenna saadaan nuo ihanat lamput kattoihin ja verhot oikeaan kohtaan ikkunoita. Pääkerroksesta on tulossa ihan unelmani, koko ajan näkee enemmän ja enemmän, miten kaunis siitä on tulossa! En malta odottaa, että se on valmis ja laitan sitten hirveästi kuvia tänne näytille. :)

Alemmassa kuvassa vaihtuu takan ja seinän väri perinteiseksi valkoiseksi, kellarikerrokseen muodostuu jonkinlainen "leffahuone" tai miksi sitä haluaakin kutsua.. löhöilyhuone? Lisäksi sinne alas makkariin tulee lautapeli-huone isolla pyöreällä pöydällä, jonne tulee myös sohvasänky vieraille.  Tietsikkapöydälle tulee pari näyttöä ja tuo takka, sekä leivinuuni sijaitsee myös kellarikerroksessa. Just kiva tunnelma katsella elokuvia jättisohvalla takan lämmittäessä. :) Alakerran sisustus on selkeästi modernimpi, kuin ns pääkerros. Jo elektroniikan vuoksi sinne sopii tumma ja selkeälinjainen sisustus paremmin ja jotenkin kellarikerros "ei voi" olla vaalea. :D




Tänne kun haluaa jämähtää, on tehnyt sitten ihan kunnolla hankintojakin miettimättä, että "kuitenkin muutetaan kohta, pitäisiköhän..." ja käytiin jo hakemassa telkku, näyttöjä, neljä (sohva-, tietokone-, lautapeli- tv- yö-) pöytää, kolme sohvaa, iso kattokruunu, vitriini, tuoleja, omenapuut, pihakasveja, sohvasänky, lamppuja, maaleja, työkoneita, säilytyslaatikoita ja muuta pienempää. Siinäkään ei ole vielä kaikki, mutta näin kipeänä en jaksa lähteä kaupoille. Jospa nyt saisi nämä ensin laitettua...

Hyvää loppuviikkoa kaikille!

Tunnisteet: ,