Pilvilinnoja, vaaleanpunaisia hattaroita, ruusunpunaisia unelmia ja pikkuisia varpaita!

Vaaleanpunaisilta pilvilinnoilta päivää, meille syntyi viikko sitten pienen pieni neitokainen. 
Tyttö on ollut aivan kuin esikoisemme vauva-aikana, todella helppo ja leppoisa tapaus. Vauvan itkua ei meillä paljoa kuulu ja muistuu mieleen vauvan heräämistä odotellessa, kuinka samalla tavalla odoteltiin esikoisen heräävän taas söpöstelemään. Tässä ehtii hössötellä kaikkea ihan ylimääräistä ja keskittyä vaan siihen, miten ihanaa vauvan kanssa voikin olla.




Vauvan syntymä ei mennyt ihan nappiin, vaan vauva vietiin heti ensi-ininän (ei rääkäisyä)jälkeen pois ja sain nähdä hänet vasta kun pääsin jaloilleni ja mieheni pääsi kärräämään minut pyörätuolilla lastenklinikan teho-osastolle. Onneksi Naistenklinikalta pääsee tunnelia pitkin vauvan luokse. Tuo aika tuntui ihan ikuisuudelta, en ollut ollenkaan valmistautunut sellaiseen, jos sellaiseen edes voi valmistautua... Sektiovauvoilla on useinkin alkuvaikeuksia, mutta odotin korkeintaan jotain parin tunnin valvontaa tai keltaisuutta. Tuon ikuisuudelta tuntuvan päivän aikana mieheni onneksi kävi vauvaa useasti katsomassa ja ravasi kertomassa jokaisesta käänteestä vauvan kunnossa ja pian päästiinkin jo katsomaan pikkuista. Päätin nousta sieltä sängystä vaikka kuinka kipeänä, jos vaan pääsen heti katsomaan vauvaa, lupaus pidettiin ja nousemiseen meni noin 7 tuntia leikkauksesta. Pyörrytti ja teki kipeää aika paljon, mutta en uskaltanut kertoa sitä hoitajille siinä pelossa, että näkeminen siirretään seuraavalle päivälle. Seuraavana päivänä mentiin taas katsomaan vauvaa ja häneen sai jo vähän koskeakin, silitin nopeasti samettista poskea enkä uskaltanut koskea enempää. Tuo pieni hipaisu oli kuitenkin ikimuistoinen hetki. :)

Loppujen lopuksi siinä ei mennyt kauaakaan, kun saatiin vauva mukaan lapsivuodeosastolle ja elämä sai alkaa ihan normaalisti terveen tyttäremme kanssa. 

Vauva on niin söpö ja rakas, etten tiedä miten päin olisin. Voisin vaan tuijotella tuota pikkuista, silitellä pehmeitä poskia ja pussailla suloisia varpaita loputtomiin.






Heräsin tänä aamuna varhain laittelemaan itselleni herkkuaamupalaa. Tietenkin sellaista, jota ei 
raskausaikana voinut syödä. ;) Oltiin ihan vaan kaksistaan tytön kanssa ja odoteltiin, koska muu perhe alkaa heräilemään. Eskari alkaa taas ja arki lähtee käyntiin, nyt vaan kuuden hengen perheenä! Huikeaa, miten meillä voikin olla jo kuusi erilaista persoonaa ja elämäntarinaa rullaamassa. Näihin aikoihin palailen aina vanhana muistoissani ja olen niin iloinen, kun niin moni onnellinen hetki on ikuistettu lukuisilla kuvilla ja kirjoituksilla. Kello tuntuu vaan tikittävän nyt tosi nopeasti, tämäkin pikkuinen kasvaa tuosta niin nopeasti, etten tiedä miten ehdin tästä ajasta edes kylliksi nauttimaan! Pitää ottaa nyt ihan kaikki irti näistä hetkistä ja nauttia täysillä.





Hattaraterveisin, 
Pauliina

Tunnisteet: , ,