tiistai 2. toukokuuta 2017

ARVONTA!

Täällä odottelen malttamattomana toista viherpeukalot.fi tilaustani ja se saapunee ihan lähipäivinä. Sieltä tulee vaikka mitä kaunista ja olen käynyt pyörimässä pihassa kaikki kauniit päivät suunnittelemassa istutuksia aina uudelleen ja uudelleen. Kuten aikaisemmasta postauksesta osa varmasti lukikin, viherpeukalot tuo kaikki kukat, siemenet, lannoitteet, pihapuut jne ovelle ja toimituskulut on tosi kohtuulliset. Aika kiva, ettei tarvitse kuskailla multaisia kasveja pitkin autoa, hakea niitä eri puolilta Helsinkiä ja varoa, ettei lapset vahingossa tallo niitä autoon! Ihanan vaivatonta! Olen saanut jo ystäväpiirinkin innostumaan tilailemaan heiltä ja kaikilla on ollut vain hyvää sanottavaa.





Meille tulee myös paljon erilaisia syötäviä juureksia ja marjoja, joten arvonkin nyt lukijoille kaikkien kommentin jättäneiden kesken erikoisen ananas-vadelmamansikka mixin. Ai mikä ihme se nyt sit
ten on? No sitä minäkin aluksi ihmettelin, joten kerronpa teillekin! Tämä paketti sisältää 12 juurakkoa, kuusi ananasmansikkaa ja kuusi vadelmamansikkaa jotka on saatu aikaan risteyttämällä eri mansikkalajeja. Näitä hoidetaan samoin kuin muitakin puutarhan mansikoita ja ne sopivat ruukkuun, avomaalle, kasvihuoneeseen ja amppeliin. Ei siis väliä löytyykö sinulta piha vai parveke. Tässä olisikin ehkä juuri sinulle marjaerikoisuuksia! Käy katsomassa kuvat täältä, ei ihan tavallisen mansikan näköisiä. :)


Laita siis kommenttikenttään yhteystiedot, esim sähköpostiosoitteesi niin olet mukana arvonnassa. Arvontaan voi myös osallistua Facebookin kautta tai laittaa yksityisviestillä minulle, jos ei halua mailiansa julkisesti laittaa. Arvonta päättyy keskiviikkona 10.5.2017.

Onnea arvontaan! :)

32 kommenttia :

  1. Vau, kuulostaa mielenkiintoiselta. Ehdottomasti mukaan, jos vaan palkinto onnistuu jotenkin ouluun saada. emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa jännittävältä! Mukana arvonnassa. Bellis2(at)gmail.com

    VastaaPoista
  3. Olisi kiva kokeilla jotain uutta puutarhassa! Mukana arvonnassa. hleinonen81@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa todella kiintoisalta! :)

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Mukana arvonnassa!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Mukaan arvontaan.kivan kuuloinen. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Ihana arvonta. Mukana.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  8. Ihanaa, sopisi meille! designkuvajanette@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Ihanaa, sopisi meille! designkuvajanette@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Airiina
    Voi, meille tämä sopisi hyvin. Osallistun.

    aiholapp at uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  11. Jee, ehdottomasti mukana!
    onelettavahuolella@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Mukana arvonnassa :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  13. Mukana!
    evetu@hotmail.fi

    VastaaPoista
  14. Mukana ollaan, mikäli postitus onnistuu :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  15. En olekkaan koskaan kuullutkaan, mutta mukana :)

    liina.mamma(a)gmail.com

    VastaaPoista
  16. Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Mukana :)

    marjo.heinonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Oi! Ehdottomasti mukana! :)
    Vielä jos saisin jonkun raivaamaan ja siivoamaan tuon meidän pihan, olisi se ihan kiva. Ehkä mansikat toisovat edes vähän eloa.

    VastaaPoista
  19. Oii meijän partsille ois muksa saada moisia kun kesäkuntoon laitetaan se.

    mascara_8989@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Oo, meidän piha suorastaan huutaa mansikkavadelmaa :)

    VastaaPoista
  21. Vau!Ehdottomasti mukana :)
    fromoonatoyou@luukku.com

    VastaaPoista
  22. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  23. Olisipa kiva testata!
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Osallistun ilolla!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  25. Mukana :) jessu881@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukana
    vesa.kurkilahti@windowslive.com

    VastaaPoista
  27. Tämän tarkoituksena on tiedottaa suurelle yleisölle, että Daniel John, yksityinen lainanantaja on avannut taloudellisen mahdollisuuden kaikille, jotka tarvitsevat taloudellista apua. Annamme lainaksi 2 prosentin korkoa yksityisille, yrityksille ja yrityksille selkeillä ja ymmärrettävällä ehdolla. ota meihin yhteyttä sähköpostilla, jotta voimme antaa lainaehdotamme osoitteessa danieljohnhome@gmail.com

    VastaaPoista

Mukavaa jos kommentoit! :)